Kaks ja puol kuukautta - en oo ikin pystynyt rakastamaan ketään tuossa ajassa noin paljoa. Meillä meni oikeastaan kaikki hyvin. Se jätkä sai mut aina hymyilemään, se rakasti mua ja sen kaa oli ihana jutella kaikesta turhasta keskellä yötä. Nyt kun ajattelee et ne leffahetket, hänen syliinnukahtamiset ja se naurun täyttämä auto on nyt unohdettava.. Pistää väkisinkin paskaks.
Te ehkä ajattelette ettei se kaks ja puol kuukautta oo aika eikä mitään ja et tän eron pitäs olla helppo.. Voin sanoo ettei ykskään ero oo tuntunu näin pahalta. Huomasin heti tutustuessa, että tossa jätkässä on sitä jotain. Niiku siinä olikin, niin erilaista ja mut täyttävää.
Ainoo asia mistä oli keskusteltu moneen otteeseen, oli luottamuspula. Se vaivasi meitä aina silloin tällöin ja tein omat valintani. En nähnyt yhtä mun hyvää miespuoleista kaveria koko meidän suhteen aikaan. Olen onnellinen että tää kaveri ymmärsi sen, nyt kun eron jälkeen näin häntä. Aloin melkein itkemään ilosta, koska ikävä oli ollut suuri.
Luottamuspula paisui sitten isoksi kun lähdin reiluksi viikoksi Puolaan. Ensimmäinen ihminen johon siellä tutustuin oli jätkä ja itse kerroin asiasta. Sen jälkeen parin päivän viestit olivat mustasukkaisia, ei kyselty onko kivaa mitä oon tehny. Vaan se että kenen kanssa olen. En halua olla ilkeä, joten en julkisuuteen tuo näitä viestejä jotka pisti mut paskaks.
Lomani puolessa välissä asia räjähti. Riideltiin. Exäni alkoi suurentelemaan asioita, alkuun luulin että meidän yhteinen kaveri oli jauhanut kaikkea epätodellista.. Kunnes selvisi että exäni oli itse värittänyt asioita. Erottiin, minä Puolassa onneksi sen illan yksin.. Hän Suomessa.. En nähnyt mitään syytä palata Suomeen.
Olin päättänyt että mun juominen siellä jäi alkuviikkoon.. Eron myötä ratkesin ja join enemmän ja vähemmän koko reissun - eroiltaa lukuunottamatta. Ajattelin silti että toivoa on vielä jos annan mahdollisuuden..
Hän tuli hakemaan minut sunnuntaina juna-asemalta. Puhuttiin asioista, oltiin hiljaa.. Elettiin keskiviikkoon jolloin sain varmuuden asioihin. Tämä on kokonaan ohi. Sorruin itkemään, en kyennyt kouluun.. Mielessä pyöri vain perjantai. Joka koitti nopeasti ja korkki aukes taas. Niinkuin aukesi eilenkn. Nyt tänään olen miettinyt, vaikka tämä loppui ja joudun nyt pyyhkimään sen rakkauden mielestäni.. Entä jos tää ois jatkunut ptkään ennenkuin tää samainen asia ois tullut pintaan. En tiedä oisinko siinä vaiheessa jaksanut edes saikun kautta toipua. Miksi sitten sorruin ryyppäämään?
En tiedä, olo on vieläkin sekava. Edelleen toivoisin että voisin pusuhymiöiden kera laittaa hänelle hyvän yön toivotukset. Ja että voisin mennä hänen viekkuun nukkumaan. Nyt enää pitää hakee mun tavarat heiltä - ja kirjan voi sulkea kokonaan.
Älkää tulko tuomitsemaan, koska tämä teksti ei pidä sisällään kaikkea.
En halua kovin yksityiskohtia julkaista ex poikaystäväni takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan mielelläni kommentteja ja mielipiteitä vastaa,
mutta julkaisen vain asialliset.
Älä siis tuhlaa aikaasi haukkumakommenttien kirjoittamiseen:)