My year 2014



 On aika tehdä katsaus vuoteen 2014, muistella mitä on tapahtunut ja mitä olen tehnyt. Vuosi on kasvattanut mua, on tullut koettua vaikka minkälaista. Hyvää ja pahaa, on itketty ja naurettu. Lue sinäkin miten olen edennyt yhden upean vuoden lisää.

Tammikuu:

 Piti ihan tarkistaa blogista ja facebookista mitä tuli tammikuulla tehtyä. Ensinnäkin, aika paljon tuli juhlittua Sanni, Maija et pojat porukalla. Muutamat perjantai illat Villellä, nauru täytti asunnon. Minä lähinnä olin siellä juomapelin tarjoilija, mulle oikein opetettiinkäestä pitäen kuinka olut kaadetaan pullosta tuoppiin. :D Vastuuta Wanuvan puolesta tuli sihteerin viran muodossa.

Helmikuu:

 Helmikuussakaan ei tapahtunut oikeastaan mitää. Lagasin vain Sannin luona. Ja vuoroin Emman. Viheltelin pelejä ja kävin shoppailemassa. Mulla oli koko kuukauden mieli niin maassa että sen ois voinu pyyhkiä vaikka kokonaan kalenterista. Helmikuussa sain aikaiseksi kirjottaa mulle ehkä arimmasta aiheesta ikinä, nimittäin vanhemmuuden pelosta. (Klick)

Maaliskuu:

 Maaliskuulta jäi mieleen ehket eniten hiihtoloma ja Ruka. Rukalla oli huonot säät, mutta silti oli niin ihana olla rinteessä, käydä ratsastamassa ja JVG:n keikalla. Rukan reissun ajan seuranani oli Petra, entinen pelikaveri jonka kanssa laskettelu on huippua. Vedin hiukset mustiksi ja käytiin Emman ja Erjan kanssa Konnuksella kuvaamassa. Valoa tunnelin päässä masentavan helmikuun jälkeen.

Huhtikuu:

Huhtikuussa alkoi tulemaan jo kevät kelit, ulkona tarkeni hupparilla ja skopa lähti ajoon. Menetin välit erään ystävän kanssa, mutta onneksi minulla oli se sama pippaloporukka tukena. Kevään ensimmäiset ulkohetket käytiin nauttimassa Sannin ja poikien kanssa Haniskalla, kun he päättivät pitää edellisen päivän synttäkemujen juomarääppiäiset. Vietin Teemun kanssa paljon aikaa, ainakin viikonloppuisin. Alkukuusta oli myös Ohku3/Jatkis leiri, missä Maijan kanssa vietettiin tosi mukava viikonloppu.

Toukokuu:

 Alkukuusta alkoi mökkeilykausi pitkästä aikaa. Tuli juhlittua ja käytyä luokan kanssa katselemassa Stadin maisemia taas vaihteeks. Kone hajosi Helsinkiin mennessä ja ai että tuli kirosanoja joka kerta kun ois tehny miel avata kone. Peruskoulun viimeiset hetket valuivat tiimalasin hiekkana nopeasti ohi. Ysien tanssit, Ysien juhla, Ysien kahvit... Sainhan minä sentään vuoden rage palkinnon :D Näytelmätyöryhmän kanssa tehty näytelmä kruunasi kaiken. Peruskoulu loppui haikeissa merkeissä.

Kesäkuu:

Mittariin tuli yksi vuosi lisää, oli juhannus ja käytiin jälleen Helsingissä, samalla reissulla myös pari yötä Tallinnassa. Käytiin Sannin kanssa laguunilla, jatko-opiskelu paikka varmistui. Nautin vain kesästä. Kesästä jota pitkään olin jo kaivannut. Nautin siitä händen kavereita sekä nukkumalla joka aamu sinne puoleenpäivään asti vähintään.

Heinäkuu:

Kesästä nauttiminen jatkui. Tädin viiskymppiset juhlittiin koko suvun voimin, mökillä Sannin kanssa valvottiin myöhään ja nukuttiin pitkään, käytiin Varkauden kivoimmissa paikoissa kuvailemassa, testailtiin longboardia, tehtiin roadtrippei, käytiin Viltinrannan venesatamassa uimassa ja ajeltiin mopoilla ympäri kaupunkia t-paidoissa ja shortseissa. Jos tätä joulukuuta ei oteta lukuun, heinäkuu vei voiton vuodesta. Oli vain niin ihanaa kun ei ollut missään vaiheessa kiire minnekkää ja pystyi vain nauttimaan. Tietysti olin myös kerho-ohjaajana seurakunnalla.

Elokuu:

 Olin pari viikkoa Varkauden Portilla töissä, mukava ja opettavainen työpaikka monimuotoisuutensa vuoksi. Kun duuni loppui, alkoi suuri muutos. En loman jälkeen palannutkaan Kuoppiksen koululle (jota me laitokseksi kutsutaan..) vaan Amiskalle. Meni pari viikkoa ennen kuin totuin siihen että täällä mie opiskelen nyt.. Uuteen ihmisporukkaan tutustuminen oli kivaa ja jännää, kun oli suunnilleen samalla kokoonpanolle edennyt 9vuotta. Ryhmäydyimme nopeasti ja motivaatio koulunkäyntiä kohtaan nousi. Kirjoitin blogiin mun jaksamista pitkään koetellusta ihmissuhde sotkusta.. (Klick)













Syyskuu/Lokakuu:

 Koulu jatkui, pidin tauon bloggaamisessa. Alkoi uusi kausi. Kauden aloitus meni niin huonosti kun vain voi, mutta heti seuraavissa peleissä skarppasin ja sain kehuja. Oli itsestäni ylpeä. Aloin miettimään kestääkö mun pää sittenkään kakssoistutkintoa. Kestänkö niitä kaikkia kursseja vai en? Nyt miein tätä uudelleen ja paljon vakavemmin, lähinnä englannin takia... Syyslomalla olin hetken Helsingissä ja Puurtilassa seurakunnan lastenleirillä töissä.

Marraskuu:

Marraskuu oli varmaan pahin. Heti alussa, mulle tosi rakas isosetä Uti kuoli. Se oli kamalaa, enkä ole vieläkään asiaa sisäistänyt. Vietettiin hautajaiset heti kohta sen jälkeen. Mieli oli täynnä itkua ja synkkyyttä. Kehuja ja katselukertoja kiitettävästi saanut postaus Hautajais fiilikset (Klick) nousi heti luetuimmaksi postuakseksi. 

Joulukuu:

 Niin alkoi se kaikki kiire ja hössötys. Kävin hittivideomenetelmä-koulutuksessa oppimassa kuinka tehdään musiikkivideo. Oltiin Roosan kanssa pitkiä päiviä tekemässä pientä remonttia Kurolassa. Voitte uskoa, että kun kaks viikkoo oli ollut yhden ihmisen kanssa kaukana muista ja sai amiskaruoan tilalla syötyä vain kylmiä lihapullia joka päivä, oli aika ihanaa päästä koululle. Tutustuin Tatuun sattumalta. Ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta toisen kerran kun ohi käveli kalautti mun aivomössöt sekaisin.. Ehkä teen Tatulle joskus oman postauksen, saatte tietää tästä mystisestä henkilöstä enemmän. Vietin kuitenkin ihanan joulun.

Tässä oli minun unohtumaton vuoteni.
Lukijani, toivon kaikille teille hyvää Uutta Vuotta 2015!
Palataan astiastolle kun selviän (again) Helsingistä normaaliarkeen.
Pus Pus!:*















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni kommentteja ja mielipiteitä vastaa,
mutta julkaisen vain asialliset.
Älä siis tuhlaa aikaasi haukkumakommenttien kirjoittamiseen:)