Valoa tunnelin päässä

 Pitkästä aikaa muruset saatte kuulla pelkästään kuulumisia. Hyviä kuulumisia :)
Mulle oikeesti pitkästä aikaa kuuluu tosi hyvää, suunnilleen koko viikon ole vain hymyillyt. Enkä edes mitenkään teennäisesti! Tämän postauksen kuvituksena toimii menneen kesän kuvat, sopvat fiilikseen just eikä melkein!


 Ensimmäinen ilonaihe on se, että saatiin Roosan kanssa eräs parin viikon remppaprojekti valmiiksi torstaina. Ja mikä parasta, asiakas oli tyytyväinen. Tästä saatte kuvia ja tekstiä enemmän, kunhan lomalla Roosan kanssa tehdään blogimuotoinen selvitys siitä mitä tehtiin, mitä opittiin, missä onnistuttiin. Ja se tulee sinänsä olemaan ehkä hieman virallisempi, koska se selvitys tehdään meidän opettajalle. Mutta samalla saatte tekin kuulla millaista on olla asiakkaalle tekemässä remonttia. Kaks kärpästä samalla iskulla, hehe ;)


 Oon tällä viikolla viettänyt aikaa hyvien kavereiden kanssa, nauraen, huutaen ja iloiten. Ollaan kiesitty, pidetty leffailtaa (tai oikeastaan yötä), on ollut vaan niin huoletonta meininkiä. Olen myös tällä viikolla tutustunut erääseen todella upeaan ihmiseen. Kyseinen henkilö on se suurin syy mikä on saanut mut hymyilemään. En tiedä mitä tekisin ilman hyviä ystäviä. Täällä tuskin tekisin enää mitään. Oon saanut avauduttua muutamalle ihmiselle kaikki mun pääs sisällä olleet asiat.


 Eräs päivä käytiin yhden ihmisen kanssa läpi mun koko elämä laspsuudesta tähän päivään asti. Siinä huomasin miten paljon huonoa olen joutunut kokemaan, mutta ihme kyllä olen selvinnyt jokaisesta hetkestä. Milloin olen itse sössinyt asiat, milloin mut on petetty.. Niitä on ehkä enemmän kuin joillain ikäisilläni. En silti tee itsestäni sankaria. Huonot hetket kuuluu elämään, mutta niitä ei saisi olla enempää kuin kestää.


 Tää viikko on vaa näyttäny mulle, että se valo tulee näkyviin kun on tullakseen. Nyt vuoden pimeimpinä päivinä se valo on mulle näyttäytynyt, ja jäänyt. Se milloin se sammuu, sitä en tiedä enkä haluakkaan. Haluan vain nauttia näistä hetkistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni kommentteja ja mielipiteitä vastaa,
mutta julkaisen vain asialliset.
Älä siis tuhlaa aikaasi haukkumakommenttien kirjoittamiseen:)