Vain Elämää

 Varoitan, tämä postaus syntyi tästä vain naps, joten älkää välittäkö mahdollisesta huonosta äidinkielestä tai kirjoitusvirheistä. Mutta otsikko viittaa juuri asian ytimeen, ja nimenomaan siihen nelosella pyörivään ohjelmaan. Se joka ei vielä tiedä mikä on Vain Elämää-sarja, niin ideana on että 7 tunnettua suomalaista artistia on koottu Hirvensalmen Satulinnaan. Jokaisella artistilla on oma päivä, ja muut artistit laulavat kyseisen artistin tunnetuimpia ja rakastetuimpia biisejä luoden kappaleista aivan omat versionsa. Musiikin ohella Satulinnassa artistit tekevät omia lempipuuhiaan yhdessä muiden kanssa. Kausi huipentuu duettopäivään. Tässä postauksessa kerron tämän kauden koskettavimmista hetkistä, mitkä minuun on iskeneet.


 Olen katsonut Vain Elämää 1. ja 2.kausilta jaksot joissa on mielenkiintoisen artistin päivä. Mutta minä joka en telkkaria hirveästi tuijota, olen katsonut tällä hetkellä menossa olevan 3.kauden jokaikisen jakson. Oikeastaan kaikki olen tainnut katsoa kahteen kertaan vähintään ja lukuisia kertoja kappaleita Spotifysta ja YouTubesta. Kykenin sanomaan jo artistien paljastuessa, että tästä tulee mun mielestä paras kausi. Nyt ennen duettopäivää voi sanoa aavistaneeni oikeaksi. Tähän ei edes paras ole ainoa osuva sana, huikein, mahtavin, koskettvin....


 Päivistä upein on ollu Toni Wirtasen päivä. Yleisesti otttaen. Luultavasti sen takia, että olen aina tykännyt Apulannasta ja tunsin jokaisen Tonin päivänä lauletun biisin entuudestaan. Jokaiseen biisin (niinkuin yleensäkin) liittyi joku tarina, mutta tuossa jaksossa mulle avautui entisestään Apulannan biisien merkitys ja tarina. Jakso huipentui mulle tosi läheiseen biisin josta postauksen lopussa enemmän.


 Se mikä mua on tällä kaudella yllättänyt on Vesa-Matti Loiri. Faijan painostuksesta oon kattonu kaikki Uuno-leffat ja oon tykännyt Veskusta näyttelijänä, mutta ikinä en niinkään ole hänen laulamisestaan välittänyt. Nyt kun olen kuunnellut Veskun tulkintoja, ovat ne olleen jotenkin niin hyviä. Biisi kuin biisi, Vesku on saanut siihen tunnetta peliin. Joko iloista tai sitten sitä syvälle koskettavaa. Mm. Veskun esittämä Anna sen Soida oli niin energinen, en ois ikinä uskonut Vesku Loirin vetävän tuollaista settiä.


 Yleisesti parhaimmat tulkinnat mun mielestä on vetänyt Elastinen. Olen ihan sanaton siitä kuinka Ela osaa laulaa. Siis jotenkin niin käsittämätöntä miten ihana ääni hänellä on, sanoinkuvailematonta. Oon muutenkin aina ihannoinut sitä miten Elan kasvoilla on aina se hymy, tästä artistista huokuu positiivista energiaa niin biiseissään, että ihan ilman taustamusiikkia. En voisi kuvitella Elaa mutrunaamasena kiukkupussina ikinä. Yksi asia vielä on mille Elassa oon syttynyt aikojen myötä on se että sillä ei oo noussu mitään hattuun, vaan hän on saanut pidettyä aidon asenteen aina. Elastisen kaikki vedot olivat hyviä, en pysty valitsemaan yhtään ylitse muiden. Mutta jos haluatte kuulla räppärin suusta koskettavaa laulua kuunnelkaa hänen versionsa PMMP:n biisistä Oo siellä jossain mun.


 Sitten päästäänkin siihe kaikkein koskettavimpaan esitykseen koko tällä kaudella. Tämä kyseinen biisi on ollut mulle aina tosi läheinen, herkkä, biisi jota kuuntelen pahan mielen yllättäessä. Tän biisin sanoja mietin tosi usein, monessa tilanteessa. Erotessa, läheisen kuoleman kohdatessa, joskus muuten vain kun mietin omaa elämääni. Biisi on Armo, alkuperäis esittäjänä Apulanta. En tiiä, katoin Wirtasen päivää keskellä yötä. Biisissä Toni oli jo moneen otteeseen kertonut kuinka hän toivoo vain Veskun esittävän sen, Veskun omalla soundilla. Noh. Vesku otti ja lauloi. Esitys oli jakson viimeisenä. Tuijotin tv:tä ja itkin, ikinä kyseinen biisi ei ole näin voimakkaita tunteita mussa aiheuttanut. Tai ehkä on, mutta tää tunne silti oli niin haikea ja huhhuh. Mulla meni duetto ja lopputekstit täysin ohi. Tuijotan vaan hiljaa jonnekkin kaukaisuuteen.

Suosittelen kuuntelemaan (jokaiselta artistilta)

Vesa-Matti Loiri - Armo
Paula Vesala - Sori
Toni Wirtanen - Kovemmat kädet
Jenni Vartiainen - Piiskaa
Elastinen - Kuuntelen Tomppaa
Samuli Edelmann - Teit meistä kauniin
Paula Koivuniemi - Joutsenet


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni kommentteja ja mielipiteitä vastaa,
mutta julkaisen vain asialliset.
Älä siis tuhlaa aikaasi haukkumakommenttien kirjoittamiseen:)