Avautumista suuresta ihastumisesta

 Moikka moi..  Oon ollu taas 1,5viikkoa kirjoittelematta, kuten ootte huomanneet. Teitä odottaa muuten pieni yllätyspostaus lähiaikoina, mutta nyt ei ole oikeaa fiilistä oikein mihinkään postaukseen. Jostain luin että bloggaajat kertovat yleensä vain iloiset asiat mitä on tapahtunut, mutta minä päätin että minä voin kertoa oman olotilani. Se on tällähetkellä aika sekainen ja surullinen.. Ohessa Haniskalta kuvailuja, tunnelmaan sopivia osittain. Kuvista propsit Saralle, joka heräs mun kanssa kuudelta keskiviikko aamuna..

 Viime syksynä. Seurustelin N:n kanssa. Me tapeltiin tosi usein, hain tosi paljon tukea ja jaksamista mun ystävistä. Suurin osa mun ystävistähän oli ainakin siihen aikaan poikia, joten avauduin tästä eräälle poikapuoleiselle ystävälle. Nimitän häntä tässä postauksessa vaikkapa kirjaimella "P". Me oltiin P:n kanssa oltu jo jonkin aikaa ainakin hyviä kavereita, ellei ystäviäkin. Meillä ei, tai mulla ainakaan ikinä ollut aikasemmin ollut minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan. Sitäpaitsi, hän oli seurustellut jo yli vuoden. P oli mulle tukipilari.

En tiedä mitä syksyllä tapahtui. Minä seurustelin, hän seurusteli. Oltiin varattuja molemmat, silti mun sydän alko lämpeemään P:lle. Eräs päivä, kun taas N:n kanssa tapeltiin. Mulla kävi vain yksi asia mielessä. Juttelin silloinkin P:n kanssa, ja kerroin tämän hänelle. P siis sai tietää heti kun tajusin itsekkin, että mulla alkaa olla tunteita. Vaikka ne tunteet eivät olleet niin suuria siinä vaiheessa, olisin ollut melkein valmis kokonaan jättämään mun parisuhteen.

 Mitään ei tapahtunut, jatkettiin edelleen P:n kanssa kavereina, kunnes alkoi tulemaan mustasukkaisuutta peliin. Meni jonkin aikaa kun ei kunnolla voitu P:n kanssa näkyillä ja kun aloin pääsemään jo yli kaikesta, erosin. Vanhat tunteet palas pintaan, voimakkaampina. Kun sain tietää että P erosi, en voinut itselleni mitään ja yritin olla hänen kanssaan mahollisimman paljon. Niin me näkyiltiinkin taas samalla lailla kuin ennen, poikkeuksena se että toisella meistä oli myös tunteita. Eräs päivä mun tie taas sortu. P:n kanssa näkyiltiin ja se oli tosi iloinen, kysyin että miksi. Hän kertoo ujosti, mutta tosi onnellisena että hän on alkanut seurustelemaan erään rinnakaisluokkalaiseni kanssa.

 Itkin. Itkin yön ja toisen. En muista montako yötä itkin, mutta itkin kuitenkin. En jaksanut mennä kouluun, majailin vain kaverin kämpillä. Mun oli pakko sitten tehdä eräs asia, mikä ei ollut viisas. Se kuitenkin helpotti edes hieman oloani. Laitoin P:lle wapissa pitkän viestin, johon sisällytin tunteeni. Tämä tuli kuulemma yllätyksenä, ja sen jälkeen ei keskusteltu asiasta enää. Pari viikkoa jatkui normaalisti. Oltiin kavereita, näkyiltiin kerkeämisen mukaan ja ei muisteltu pahalla mitään. Olihan hän kuitenkin mulle tosi hyvä frendi.

 Sitten yks aamu heräsin ja katsoin puhelinta. P oli laittanut wappiin viestin joka meni suunnilleen näin: Nyt on sellanen juttu että jätät mut vaan rauhaan eikä tarvii yrittää mitään. P hylkäs mut taas. Mikä tästäkin teki vaikeampaa, P:n veli on mun työkaveri, hyö ovat olemukseltaan, ulkonäöltä ja ääneltään samanlaisia keskenään. Joka kerta kun P:n veljeä näin töissä, tuli mieleen vanhat tunteet joita en saanut kokonaan haudattua millään tapaa. Tiesin että P:n nykyinen oli saanut tietää siitä viestistä..

 Mun piti taas päästä yli kaikesta, ei se helppoa ollut eikä ne tunteet lakannu koskaan. Niin hyvin P mut silloin sytytti. Juhannuksena, n.8kuukautta ihastumisen jälkeen, P laittaa viestiä. Kysyy et voitasko soitella tai näkyillä että sovittais asiat. Noh me sovittiin. Me nähtiin. Hän sano mulle että oli jättäny tyttöystävänsä, ja antoi samalla olettaa että hänellä on tunteita mua kohtaan..

 Tää tilanne on kuitenkin se että hänellä on edelleenkin tyttöystävä, me ollaan kavereita ja olen edelleen niiden tunteiden kahleissa. Mulla on ehkä vähän P:hen luottamus mennyt, enkä tiedä nykyään mitä kaikkea ja ketä kaikkia uskon. Oon kuullu asioista niin paljon erilaisia versioita. Kuulemma minä jauhan p*skaa ja yritän erottaa P:tä ja tyttöystäväänsä, vain sen takia että saisin P:n itselleni. Ei, ei, EI! Mulle tällä hetkellä on tärkeintä se että olen P:n kanssa väleissä ja että hän on jokseenkin onnellinen. Tietysti, näin ihastuneena toivoo että meille joskus tulisi jotain, mutta on vain edettävä päivä kerrallaan. Edetä niin että tunteet alkaisivat heikkenemään. Päätin toissäyönä, että kun saan tämän postauksen kirjoittettua, en itke enää P:n takia, ja oikeasti yritän vain unohtaa. Kaikkein parhainhan olisi se, että en näkisi P:tä enää, mutta siihen mulla ei riitä voimat ainakaan vielä. Tietysti jos mut hylätään, enhän minä silloin asialle voi mitään.

 Voin sanoa enää vain yhden asian. Suunnilleen kaikki kaverit tietävät tästä nykyään, vaikka vasta juhannuksena parhain kaveri sai kuulla mun tunteista P:tä kohtaan ensimmäisen kerran. En ole ikinä ollut näin ihastunut. P tietää itsekkin sen. En tiedä onko hän ajatellut asiaa sen kummemmin kun että "hah, Jutta on kuses muhun", mutta ei se näemmä ole sitä haitannut tässä kesällä. Minä itse kuitenkin pystyn näkemään häntä kaverina, vaikka se vähän pahaa tekeekin. Kunhan mulle ei tehdä enää samaa kuin juhannuksena.

Kiitos teille jotka jaksoitte lukea tämän, jos teillä on ollut vastaavanlaisia tilanteita, miten olette päässeet ihastumisesta yli? 

Toivon ettei kukaan edes yritä laittaa tähän kovin negatiivisiä ajatuksia tyyliin "sä et tiedä mitä ihastuminen on" tms. 

Tämä on minulle kuitenkin vielä vähän arka asia.