mamma on aina mamma

 Varmaankin muistatte kuinka vähän aikaa sitten kerroin teille mun ja isin tosi paljon parantuneista väleistä. Nyt tajusin vähän aikaa sitten että välit myös äitin kanssa on juuri sellaiset mitä olen aina toivonut. Nyt ajattelin kertoa mun ja äitin nykyisestä muuttuneesta elämästä :)

 Mun ja äitin välit rupes menemään siinä kun meillä tuli riitaa melkein kaikesta. Me riideltiin joka päivä, vain harvoin oli niitä hetkiä jolloin oltiin riitelemättä. Riidat lähti aina ihan pienistä asioista ja sitten ne vain paisui. Kohta riita ei rajoittunut enää meihin kahteen, vaan myös äidin miesystävä sotkeutuiniihin. Tottakai minua vastaan. Mua ei yhtään kiinnostanut olla kotona. Siksi mulla karkas kaikki käsistä seiska-kasi luokilla. Oli aina ihanaa päästä isin luokse.

 Mua helpotti kasiluokan alussa se, että äiti rupes olemaan paljon iltavuorossa ja en nähnyt äitiä kuin aamulla. Ehkä silloin kun tulin koulusta käymään kotona. Silloinpystyin enemmän olemaan rauhassa kotona, ja sain olla ihan yksin koirien kanssa. Sillon kun äiti oli illat kotona lähdin usein "karkuun" pitkälle lenkille koirien kanssa.

 Kasiluokalla ennen syyslomaa uhosin jälleen kerran että muutan isille. Olin uhonnut sitä jo ties kuinka monta kertaa, mutta mitään ei ikinä tapahtunut, mikään ei muuttunut. Koitti se kahden kuukauden kokeilu isin luona, äiti ei paljon pidellyt yhteyttä. Toivoin että mun ja äitin välit parantuisivat. Palasin joulukuussa kotia, sama alkoi taas. Eihän me kumpikaan siitä jatkuvasta riitelystä tykätty ja yritettiin olla sovussa. Mutta ei. Ei se onnistunut. Menin takaisin isin luokase 4päivän päästä. Vähän ennen joulua ne olivat päättäneet mun muutosta. Se helpotti mua. Vaikka pahalta tuntui sanoa äitille, sanoin sille että "mun on parempi olla isin luona". Eihän sitä ilman kyyneileitä voinut kertoa, mutta pakko se oli. Halusin ajatella omaakin elämää ja henkistä terveyttäni. En tiedä mikä mun mieliala ois nyt jos sama olisi jatkunut tämän vuoden jonka isin luona olen asunut. Aika on kyllä mennyt nooeasti..

 About 4kuukautta meni, kun emme pidelleet äitin kanssa oikein mitään yhteyttä. Mun elämä parani, mutta kaipasin koko ajan äitiä. Tuntui välillä siltä että mulla on vain isi, ei äitiä. Muistaakseni pari kertaa nähtiin äitin kanssa pikaseen ja samalla näin mun rakkaitakarvakasoja, Ruuta ja Surua. Mietin monesti mitä niille kuuluu. Ja varsinkin sitä, mitä äitille kuuluu? Onko äitillä mua ikävä? Onko se onnellinen? Monesti itkin iltaisin että miksei mulla voi olla äitiini samanlaiset välit kuin jollain muilla. Silti mulla meni hyvin.

 Sitten isi kyllästyi ja toukokuussa kävin aina välillä muutaman yön äitin uudella asunnolla, tai no siis. Hänen miesystävänsä luona jonne hän muutti. Anyway. Se meni alkuun ihan hyvin, mutta kesäkuussa kun olin kolmatta kertaa siellä, tuli pääsi taas irti. Miesystävänsä heitti mut pihalle, kun en erästä sääntöä noudattanut. Tosin sitä ei minulle oltu kerrottu. Tämä kuitenkin kääntyi minun syyksi. Sen jälkeen en siellä ole yökyläillyt, enkä kyllä kylöillyt muutenkaan sen miehen ollessa siellä.

 Nyt loppusyksy ja talvi ovat muuttaneet kaiken. Soitellaan äitin kanssa, käyn sen luona kahvilla jos miesystävä ei ole kotona. Viime viikolla käytiin koulun jälkeen syömässäkin. Voitte varmasti uskoa, kuinka tärkeetä mulle se on. Ja äitistä on taas tullut mulle yksi tärkeimmistä ihmisistä. Pystytään äitin kanssa puhumaan asioista, niinkuin äitin ja teini-ikäisen tyttären pitäisikin pystyä. Puhuttiin kerran isin kanssa tästä ja hänkin sanoi että on siitäkin mukava katsoa kun tulen äitini kanssa toimeen.

 Voin taas sanoa että mulla on mahtavat vanhemmat, jotka ovat mulle äärettömän tärkeitä. Olen molempien kanssa hyvissä väleissä ja mulle on sellainen tunne että molemmat heistä välittävät mun olemassa olosta ja etenkin siitä mitä mulle kuuluu. Tiedän, että kaikilla ei näin ole. Joku on menettänyt toisen tai molemmat vanhemmista, joku ei millään tule toimeen vanhempien kanssa.. Mutta vanhemmat on yksi asia mikä on vaikuttanut siihen, että millainen olet. Jollain joilla on sijaisvanhemmat, heillä on kuitenkin biologisten vanhempien perimä. Silloi sekin vaikuttaa. Joten, kehoitan teitä että jos vain mitenkään mahdollista, säilyttäkää välit molempiin vanhempiin. Se on rikkaus, ja olen saanut takaisin sen rikkauden että molemmat vanhemmat ovat mukana elämässä koko ajan. Etenkin sen tunteen siitä. Tajuan sen joka hetki että ne ovat oikeasti mun vieressä ja suojelevat mua. Kaikkien pistäisi saada tuntea se!