kiusaaminen ja itsensä hyväksyminen

Mie aattelin nyt tehä tämmösen postauksen mun koulukiusaamisest ja siitä miten hyväksyin itseni, jonka jälkeen kiusaaminen huomattavasti väheni. Kommentoikaa mitä piditte, ja pitäiskö mun jakaa lisää ajatuksiani tähän tapaan muistakin aiheista?:)

Tässä tekstissä kiusaamisella tarkoitan

-Haukkumista

-Syrjintää

-Selän takana puhumista

-Hieman oli myös fyysistä kiusausta

Ala-aste/eskari
Eskarista en kovin paljoa muista, mutta olin silloin tosi sosiaalinen ja en itse tajunnut ettei minusta pidetä.
1.luokalle mennessä, muutin kaupungis toiselle puolelle, uuteen kouluun josta en
ketään tuntenut, ja oikeastaan siellä kaikki oli hyvin.
Kävin jumpassa, mutta lopetin sen syrjinnän vuoksi.
En myöskään uskaltanut aloittaa tanssia, ja se
kaduttaa minua vieläkin.
Kakkoselle vuosiluokat yhisty (meillä oli 24oppilasta), ja suurinpiirtein samat ihmiset on edellee samal luokal. Olin silloin tosi lihava ja terkka yritti saada mun johonki pentujen laihdutuskerhoon. Luokkien yhistymisen aikana aloin huomaamaan että pyöreyteni ja liiallisen puheliaisuuden takia minusta ei pidetty, ja olinhan silloin myös "hikke". Varsinkin tiettyjen ihmisten keskuudessa musta puhuttiin pahaa ja syrjittiin paljon. Mulla oli yks hyvä kaveri, Susanna joka on luokallani edelleen. Vuodet etenivät ja aloitin lätkän. Sitä kautta sain muutaman kaverin jotka olivat minua nuorempia, mutta joukkueen vnhemmat tytöt syrjivät minua kanssa. Minua kiusattiin myös siksi että mone kaverini olivat minusta nuorempia. En uskaltanut käyttää "muotivaatteita" sillä pelkäsin että mua aletaan haukkumaan enemmän että -nuo ei sovi sulle- tms. Vitos-kutosluokilla aloin pikkuhiljaa hyväksymään itseäi, ja ostin myös joitain muodissa olevia vaatteita. Meidän luokka olikin silloin jakautunut kahtia tyyliin hissukat ja kovikset (älkää ihmetelkö vertauskuvaani). Leirikoulussa olin jostain syystä sen ns.kovis
ryhmän kanssa ja ei mua sillon niinkää haukuttu.

Yläaste
Mua pelotti yläasteelle meno. Yläasteelle mennessä aloin meikkaamaan, tein sen silloin vain etten erottuisi joukosta. Seiskalla kiusaaminen omalla luokalla oikeastaan loppui. Mutta vanhempien luokkien keskuudessa mua katottiin halveksuen, mutta opin olemaan enemmän oma itseni, enkä enää niin paljoa välittänyt. Kerran jouduin käytävällä piestyksi ja puol koulua oli seuraamassa mutta pystyin vain nauramaan jälkeenpäin tilanteelle. Myönnän, en osaa puolustautua koskaa menen lukkoon tuollaisessa tilaisuudessa. Mutta tarpeen tullen osaan käyttää älyä päästäkseni tilanteesta pois. En myöskään pistä vastaan, sillä ajattelen että se vain pahentaisi asiaa. Seiskalla mulla oli vielä hyvä keskiarvo ja muutama kaveri. En lintsannut, uskalsin olla koulussa normaalimpi ja liikkatunneistakin uskalsin ottaa kaiken irti. Mutta en tähänkään mennessä uskaltanut käydä nuokkarilla, nukassa, wrockissa, missään nuorisopaikoissa koska pelkäsin sitä kiusaamista. En tahtonut kohdata sitä.
 Kasiluokalla kaikki muuttui. Syksyllä tutustuin Saraan, liityin Wanuvaan, tutustuin Idaan. Aloin pyörimään isommissa porukoissa ja Hyväksyin itseni lopulta täysin. Aloin lintsailemaan (mutta hoidin kuitenkin tehtäväni) Ehkä mulla nous hattuun se että tuli enempi kavereita ja kiusaaminen loppui melkein kokonaan, mutta ei enää. Nykyisin haluaisin välillä että oisin se eturivin hikke ja syrjitty, mutta toisaalta, minun on helpompi hyväksyä itseni kun ei enää kiusata/syrjitä niinkään. Aina toivoin löytäväni poikaystävän ja että ois monta exää ja kivoja yhenyönjuttuja mutta, nyt kun ajattelen ei se ole niin kivaa. Olen nyt miettiny että haluisin asettuu yhen kans, oon nimittäi about vuoden koko ajan joko seurustellu tai säätäny jonkun kaa... Siinä vaan satuttaa itseensä. Suuren suuni ja tempperamenttisuuteni takia sain uudestaan turpaani, vielä julkisella paikalla mutta otin kaiken lopulta rennosti.
 Mulla itsensä hyväksymiseen vaikuttivat negatiivisesti myös porukat. Mie osaan hyvin peitellä tunteeni, siksi monetkaan eivät ole huomannu milloin mua ahistaa tai masentaa, se on hyvä niin.. Viimeisten 3vuoden aikana, painonnosukin tasani, liikunnan ja murrosiän myötä, niinkuin äiti aina toitotti että kyllä se paino putoaa.
Lääkäri edellee suositteli mulle laihdutuskuuria, mutta kun näki mun reeni/ruokapäiväkirjan niin sanoi että ei se tuosta voi johtua, vaan mulla on massaa, niin sanoi myös valmentaja ja porukat.


En tiedä johtuuko syrjinnän/kiusaaminen väheneminen siitä että hyväksyin itseni, vai itseni hyväksyminen kiusaamisen vähenemisestä. Mutta kuitenkin, sanon teille että hyväksykää itsenne sellaisena kuin olette,
älkääkä miettikö mitä muut sanovat, se kuullostaa vaikealta, mutta kokemuksesta voin sanoa että se toimii.
Kohdatkaa se kiusaaminen niin teistä tulee vahvempia, puhukaa myös nuorityöntekijöille esim. nuokkarin pitäjälle, seurakunnan työntekijöille, ihan kelle vaan. Ne ovat tätä varten. Itse olen puhunut 2kuraattorille, opolle, luokan ohjaajalle, terkkarille, nuorisotyöntekijöille..... Ja ne on osannu auttaa. En itse uskonut tähän ennen mutta nykyään suosittelen. Itse en enää edes häpeile mitään, ja siksi olen tyytyväinen itseeni.

Mua vaan todellakin ärsyttää normaalipainoiset ihmiset jotka sanovat itseään lihaviksi (ilman että heillä on anoreksiaa yms) sillä jos he ovat lihavia, mitä me oikeasti ylipainoiset olemme? He eivät nimittäin oikeasti tiedä että miltä tuntuu oikeasti olla ylipainoinen, ja siksi syrjitty. Ja viel kun en itse pysty asialle tekemään mitään, painoindeksini mukaan olen kuitenkin enää vain lievästi lihava, vielä 4vuotta sitten oli merkittävä lihavuus. Nykyisin olen kuin muutkin tämän ikäiset, pukeudun osittain muodin mukana, meikkaan, pyörin kaupungis jne. Se tarvitsee vain rohkeutta, se oma itsensä oleminen. Ja sitä rohkeutta varmasti löytyy jokaiselta, jos vain todella sitä haluaa ja on myös motivaatiota päästä itsensä ulos kuoresta häpeilemättä!

TUSKIN KUKAAN HALUAA OLLA SYRJITTY,
JOTEN ÄLÄ SINÄKÄÄN SYRJI MUITA !
ps. tää oli myös 100. teksti:)